tiistai 23. lokakuuta 2018

Kirjaesittelyt: Virkkaisinko muovista vai neuloisinko pehmeistä langoista?

Otan tällä kertaa esittelyyn kaksi tänä vuonna Moreeni-kustannuksen julkaisemaa kirjaa, joissa käytetään hyvin erilaisia materiaaleja: muovia tai pehmoisia lankoja. Toisessa virkataan, toisessa neulotaan. Toisessa tehdään erilaisia kodin käyttöesineitä ja asusteita, toisessa ihastuttavia hartiahuiveja. Esittelyssä on yhtä aikaa Satu Latvatalon Plastiikkia, plastiikkia! sekä Janina Kallion Lumoavat neulehuivit.



Plastiikkia, plastiikkia! Virkkaa kaunista muovipusseista: Satu Latvatalo

"Muovipusseista syntyy kosteudenkestäviä käyttö- ja koriste-esineitä kotiin ja kesämökille.Virkkaustöiden materiaalina ovat myrkyttömästi palava polyeteeni-rullapussi ja kaupan muovikassit.Uudista ja kierrätä tarpeettomaksi jääneet purkit, narut ja muut muoviesineet! "

Kustantaja: Moreeni
Julkaistu: 07/2018
Sivuja: 160
Kuvat: Satu Latvatalo ja Satu Kontinen.
Arvostelukappale

Satu Latvatalon kirjassa pistetään kaupan muovipussit, roskapussirullat ja jätesäkit uuteen uskoon. Ohjeissa on monenlaisia kodin käyttö- ja koriste-esineitä, mutta myös esimerkiksi laukkuja, reppuja ja pistokkaita. Minulla alkoi heti kiilua silmissäni läheisen kauppani oman merkin roskapussirullat, jotka ovat herkullisen värisiä. Hain heti lilan roskapussirullan ja aloin työn touhuun. Itse suikaleiden leikkaaminen ja solmiminen pitkäksi nauhaksi oli oikeastaan työn vaativin osuus, mutta kesähelteillä terassilla äänikirjaa kuunnellen se sujui kuin itsestään. Päätin virkata kivat Viljava-pöytätabletit.


 Häpeäkseni minun täytyy myöntää, ettei minulla ole esittää teille valmista tablettia, saati monta sellaista, sillä minun työni alkoi käpristyä liikaa lopussa, enkä ole saanut vielä purettua ja korjattua sitä. Alku lähti kuitenkin hienosti käyntiin, eli ehkäpä joskus minulla on vielä valmiit tabletit. Tai edes se yksi.



Muovipussi ei ole mitään helpointa virkattavaa, sillä se on aika nihkeää käsitellä. Ohjeita on kirjassa monentasoisia, joten vaikkapa pelkkä kori voisi olla aloittelijalle sopiva aloittaa, tai pienoinen avaimenperäpurkki.

Pitsinen kassi, kirjankannet, kukkaro, koristekivet tai vaikkapa matto. Vain mielikuvitus on rajana.



Muovipussista tehty tyynynpäällinen kestää kosteutta terassiolosuhteissa loistavasti.

Romanttinen peilinkehys voisi olla mahtava mökkituliainen.

Kirjan ohjeet ovat kesään ja mökkeilyyn otollisia, mutta tokihan siitä voisi löytyä jotain pukinkonttiinkin virkattavaa. Kierrätyksen kannalta muovista virkatut tuotteet ovat mahtavia: käytöstä poistuttuaan


Plastiikkia, plastiikkia! muissa blogeissa:

Suvikukkasia
Lasituvan Miniatyyrit 

Samantyylisiä kirjoja:

Narukerälle kyytiä. 16 kivaa ideaa kodin kaunistukseksi: Jemima Schlee.


Lumoavat neulehuivit by Woolenberry: Janina Kallio.

"Woolenberryn ihanat huiviohjeet vihdoin kirjana suomeksi! Kansainvälisesti tunnetun suomalaisen neulemerkin huiveissa heijastuu pohjoinen luonto ja vuodenaikojen vaihtelu.Kirjan 15 hienostunutta, minimalistisen kaunista huivimallia neulotaan ylellisistä, laadukkaista langoista."

Kustantaja: Moreeni
Julkaistu: 07/2018
Sivuja: 137
Kuvat ja kuvitukset: Ilona Savitie ja Riikka Forsström
Kirjailijan nettisivut: http://www.woolenberry.com/
Arvostelukappale


Minä rakastan hartiahuiveja, koska olen melko palelevaa sorttia, ja etenkin niska-hartiaseutuani alkaa helposti paleltaa vetoisassa paikassa (kyllä, olen mummoutumassa...) Niinpä tämä Janina Kallion teos saa minut haukkomaan henkeäni ja näen jo sieluni silmin itseni lempinojatuolissani juomassa lämmintä juomaa ja lukemassa kirjaa verhoutuneena johonkin näistä kirjan kauniista huiveista. Olen päättänyt vakaasti aloittaa nyt heti oman huivin tekemisen, mutta koska en uskalla luvata sen valmistuvan ennen kesää, esittelen kirjan jo nyt.

Kirjan ohjeet on jaoteltu neljään vuodenaikaan, joista jokaisessa on kolmesta neljään ohjetta.

(Kuvissa käyttämäni langat eivät ole ohjeissa suositeltuja lankoja, vaan sellaisia, mitä löysin omista laatikoistani ja joita voisin harkita käyttäväni ohjeissa. )

Ensimmäinen ihastukseni on kesäosion ohje Villikirsikoita/ Wild Cherries, joka ohjeessa suositellaan tekemään merinovillalangasta, mutta johon voisin käyttää mainiosti myös kuvan fuksianpinkkiä mohairlankaa. Ai että, tämä olisi aivan ihana.
                 
s. 58
Voisiko syksyisempää ollakaan kuin tämä syksyosion malli Loiste / Spotlight? Myös tähän suositellaan merinovillalankaa, mutta kuvan mohairlanka voisi sopia osin tähän huiviin, jolloin siitä tulisi hieman kirjavampi versio. Pitsiosat tekisin tietysti luonnonvalkealla.

s. 72
Kevätosion Lainehilla / Lake song olisi unelma myös valkoisella mohairlangalla neulottuna, vaikka kieltämättä tämä turkoosinsininen väri on ihanan merellisen houkutteleva. Jää harkintaan.

s. 24

Myöskin kevätosiosta huomioni kiinnittyy Karkelo / Flirty -nimiseen malliin, johon saisi hienoa lisäjuhlavuutta minipaljetein somistetusta langasta. Hapsut ovat ihanat! Tätä mallia mainostetaan helpoksi, joten pitäisikö minun tehdä tämä? Apua, en osaa päättää!

s. 30
Kuten tuskailustani voi päätellä, kirjan ohjeet saavat pään pyörälle valinnanvaikeudessa. Talviosiossa on vielä muutama paksumpi hartiahuivi, jos pitsiset versiot tuntuvat liian keveiltä. Ohjeet on selkeät ja mikä parasta, sanallisessa muodossa. Reipas neuloja voi ottaa vaikka tavoitteeksi neuloa hartiahuivin joka vuodenajalle. Minä yritän tehdä nyt edes yhden.

Lumoavat neulehuivit muissa blogeissa: 

Punatukka & kaksi karhua
Ihan kaikki kotona
Jossun lysti on

Samantyylisiä kirjoja:

Huiveja ja kaulureita - 36 nopeaa ja näpsäkkää neuletta: Fiona Goble.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kirjaesittely: Taikinakirja - yhdestä taikinasta useampi herkku

Taikinakirja - Yhdestä taikinasta useampi herkku: Mari Moilanen

"Kääretorttuja, piirakoita, pannukakkuja, banaanikakkua. Kirja esittelee kekseliäitä luottoreseptejä arkeen ja juhlaan. Helppoja herkkuja voi tehdä moneen makuun, sillä samasta taikinasta muokataan niin suolaista kuin makeaa tai muuten vaan monenlaisia makupaloja - erikoisruokavalioita unohtamatta.

Taikinakirja on ruokatoimittaja ja -valokuvaaja Mari Moilasen neljäs, silmänruokaa, tuoretta reseptiikkaa ja leivontavinkkejä viljelevä teos kaikille leivonnasta innostuneille." (Kirjapaja)






Kustantaja: Kirjapaja
Julkaistu: 05/2018
Sivuja: 167
Kirjailijan aiemmat teokset: Sitä parempi soppa - Puoli kuuta nokkosesta, perunasta ei päivääkään (Kirjapaja 2015), Sitä parempi soppa - mitä yhdessä kokataan (Kirjapaja 2014), Syötäviä vietäviä -lahjoja keittiöstä (Kirjapaja 2016)
Kirjailijan blogi: Jotain maukasta
Arvostelukappale

Sainpas kesän kynnyksellä käsiini tällaisen näppärän kokoisen, kauniin vaaleanpunakantisen leivontakirjan, joka ei mahtaile nimellään. Taikinakirja on nimenomaan taikinakirja, mutta jos luulet tavaavasi kirjasta vain pelkkiä erilaisten kakku-, pulla- ja piirakkapohjien variaatioita, erehdyt. Nimittäin Mari Moilasen Taikinakirja lähtee toki liikkeille taikinoista, jotka ovat kieltämättä hyvin olennainen osa onnistunutta leipomusta, mutta laajentaa repertuuariaan erilaisiin täytteisiin ja käy lävitse kattavan tarjonnan myös esimerkiksi pannukakkujen, vohvelien ja leipävanukkaiden maailmassa - lisukkeita unohtamatta.

Gluteenittomat kinuskibrowniet ovat erikoisempi versio brownieista

Suklaatäytteinen banaanikakku on yksinkertaisuudessaan kaunis

Mustikka-jäätelökakkuleivokset ovat kauniita ja takuulla herkullisia

Passion Ice Box -cake on yksi pakastimessa tehtävistä kakuista
Taikinakirja on jaoteltu jopa kahteentoista eri osioon, joista yksi on erilaisille lisukkeille, ja loput eri taikinoille ja niiden täytevariaatioille. Kirja alkaa piirakkaosiosta, ja erilaisiin piirakoihin löytyykin suhteessa eniten reseptejä. Peruspiirakkataikinan jauhoina käytetään spelttijauhoja, ja samasta piirakkapohjasta taittuu kätevästi niin makeat kuin suolaisetkin piirakat. Minä tekaisin peruspiirakkataikinasta herkullisen boysenmarjapiirakan (johon jouduin laittamaan vadelmia, koska en siihen hätään löytänyt boysenmarjoja.)

 Herkullisen piirakan lisukkeeksi tein maukasta hapankermavaahtoa.


Pidän kovasti kirjan vinkkiosioista, joista saan paljon hyviä neuvoja onnistuneen taikinan tekemiseen. Moilasen kuvat ovat taidokkaita. Gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja löytyy ajan hengen mukaisesti. Ainoa, mitä jäin ihmettelemään, on kuppikakku- ja kuivakakkutaikinaohjeiden uupuminen. Mukava erikoisuus on kuitenkin osio, jossa on erilaisia crumble-herkkuja. Suosittelen lämpimästi tätä monipuolista ja selkeää kirjaa herkkusuille, niin vähän leiponeille kuin konkareillekin.

Muissa blogeissa:

Sweet Food O'Mine

Samantyylisiä kirjoja blogissani:

Emman makeat piirakat: Emma Iivanainen.
Makeaa - marjoista ja hedelmistä: Liisa Westerberg
Emman kakkukirja: Emma Iivanainen
Letut ja pannukakut: Lisa Finckenhagen
Gluteenittomat pullat, kakut ja piirakat:Jessica Frej & Maria Blohm

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kirjaesittely: Herkkubuffet kaikille - Pink Lemonin parhaat

Herkkubuffet kaikille - Pink Lemonin parhaat: Kati Koskinen. 

"Konditoria Pink Lemonin ohjeilla syntyy upeita buffet-kokonaisuuksia, joista jokainen löytää sopivaa syötävää.

Herkkubuffetit ovat suosittuja kaikenlaisissa juhlissa, koska niihin on helppo koota erilaisiin ruokavalioihin sopivia herkkuja. Tähän kirjaan on koottu konditorian suosituimpia makeita ja suolaisia herkkuja seuraaviin kattauksiin: aamiainen, afternoon tea, puutarhajuhlat, sadonkorjuujuhlat, hääbuffet, lastenkutsut ja uuden vuoden vastaanotto. Mukana ovat vegaaninen, gluteeniton, maidoton, laktoositon ja FODMAP-ruokavalio.

Kati Koskinen on lohjalaisen Pink Lemon -konditorian omistaja ja leipuri-kondiittori, joka tuli tunnetuksi TV:n Suomen paras leipomo -kilpailusta." (Moreeni)

Kustantaja: Moreeni
Julkaistu: 04/2018
Sivuja: 144
Valokuvat: Helena Eslon
Kirjailijan blogi: https://pinklemon.fi/blogi/
Arvostelukappale

Kesä tuo tullessaan juhlia; valmistujaisia, lakkiaisia, häitä, juhannusjuhlia, pihapiknikkejä. Juhlan järjestäjällä lienee ainainen huoli siitä, miten saada kaikille erikoisruokavaliota tarvitseville tarjottavaa. Monissa leivontakirjoissa ohjeet ovat suunniteltu tavan sekasyöjille, ja niistä on työläs alkaa räätälöidä esimerkiksi vegaanisia tai gluteenittomia.

Avokadoraakakakku sopii aamiaiselle, mutta miksei juhliinkin vegaaniseksi/gluteenittomaksi/maidottomaksi/laktoosittomaksi vaihtoehdoksi (s. 42-43)

Kati Koskisen Herkkubuffet kaikille on siitä mainio, että siinä lähes kaikki reseptit on jo valmiiksi sellaisia, ettei niitä tarvitse paljoa räätälöidä. Kakkutaikinoissa käytetään poikkeuksetta gluteenittomia aineksia, ja jos ohje ei ole ennestään vegaaninen, siihen tarjotaan helppo muunnos. Erikoisuutena kirjassa on huomioitu myös FODMAP-ruokavalio, jossa siis syödään vain tiettyjä, yksilöllisesti suositeltavia ainesosia ja vältetään tiettyjä.

Puutarhajuhlien menu koostuu parsapiiraasta, feta-vuohenputkipestotoastista, mustaherukkaraakakakusta, raparperipiiraasta, minipavlovista, jäätelöstä ja mustaherukanlehtijuomasta. Kyllä kelpaa! (s. 58-73)
Kuten kirjan takakansitekstissä lukee, kirja on jaoteltu seitsemään erilaiseen teemaan. Ohjeet ovat hyvin ammattimaisia, onhan kirjailija itse ammatikseen leipuri-kondiittori: ainesosat ilmoitetaan grammamäärinä, ei tilavuusmittoina, ja jotkut ohjeet ovat melko vaativia kotileipurille, kuten uudenvuoden kattaukseen kuuluvat lehtikultakuohuviinileivokset ja kellotaulupikkuleivät. Ohjeet ovat ajanmukaisia, löytyy siis naked cake -tyylisiä vaatimattomia kakkuja, ei kermaöverikuorrutuksia, ja tyylikkäitä suolaisia suupaloja. Suomalaisia marjoja ja vihanneksia on suosittu kiitettävästi.

Lehtikultakuohuviinileivokset sopivat myös tyylikkäiden häiden jälkkäriksi.(s. 136-137)
Minä tein tyttäreni syntymäpäiville kirjan hääbuffetosiosta suklaakakun, johon käytetään pelkästään gluteenittomia jauhoja. Kakkutaikina olisi pitänyt paistaa kahdessa eri vuoassa, mutta minulle tuli siinä tenkkapoo: meidän uuniin ei mahdu kuin yksi vuoka kerrallaan, eikä olisi ollut suotavaa seisottaa toista taikinaa tuntia pöydällä ennen paistoa. Niinpä tein kakkutaikinaa vain puolikkaan annoksen ja halkaisin kakun kolmeen osaan, sillä siitä tuli kuohkea ja sopivan korkea. Täytyy kyllä kehua, etten ole ikinä onnistunut gluteenittoman kakkupohjan teossa näin hyvin, ja suosittelen tätä ohjetta ehdottomasti:

200g laktoositonta margariinia (käytin voita)
520 g erikoishienoa sokeria
240 g munaa
1 rkl vaniljasokeria
90 g kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl suolaa
340 g vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
320 g laktoositonta maitoa

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää jauhot ja maito vuorotellen käsin sekoittaen.  Jaa taikina kahteen jauhotettuun ja voideltuun vuokaan, paista 175 asteessa 45-60 minuuttia. Anna pohjien jäähtyä mieluiten seuraavaan päivään. (s. 100)

(Tämä ohje on siis kahteen eri vuokaan jaettuna, mutta kuten sanoin, puolittamalla tuli yksi vuoallinen ja riittävän kuohkea leikata vaikka kolmeen osaan.)

Koristelin suklaakakun Kismet-palleroilla, Njam!


Tähän suklaakakkuun tulee siis kermavaahto-tuorejuustotäyte passionhedelmäpyreellä maustettuna sekä valuva suklaakuorrutus. Minulle kävi niin tympeästi, etten saanut passionpyreetä mistään ja korvasin sen mangososeella. Maku täytteessä oli pistävä ja omituinen, ja puolet sitä syövistä eivät pitäneet siitä ollenkaan (muun  muassa minä itse.) Kakun koostumus muuten on kuitenkin ihanan mehevä ja suklainen, joten aion tällä pohjalla tehdä gluteenittoman kakun toistekin.

Porkkanakuppikakut näyttävät lumoavilta (s. 90-91)

Herkkubuffet kaikille - Pink Lemonin parhaat kaikille on mielestäni tyylikäs, ammattimainen ja piristävä lisä kevään leivontakirjatarjontaan. Pidän kovasti erilaisista kattauksista ja suolaisista pikkupaloista, joita aion tehdä juhannuspöytäämme ehdottomasti.


Samantyylisiä kirjoja blogissani:


Muissa blogeissa:  









sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kirjaesittely: Muita ihania - lempeä ja hulvaton käsityökirja

Muita ihania - lempeä ja hulvaton käsityökirja: Tiina Arponen, Johanna Karttunen ja Henna-Kaisa Sivonen.

"Muita ihania -käsityökirjan maailmassa hypistellään hattaranpehmeitä lankoja, retkeillään metsäpolulla itse ommeltu reppu selässä pomppien ja otetaan päiväunia virkatulla peitolla tuulessa lepattavan viirinauhan alla. Muita ihania -maailmassa ei ole tarkkoja sääntöjä käsitöiden suhteen, vaan asiat tehdään spontaanisti ja omalla tyylillä, sopivan suurpiirteisesti ja yllätyksellisesti. Siksi kirjan ohjeet on tarkoitettu lähtökohdaksi ja inspiraatioksi. Ohjeita voi seurata tarkasti, tai ne voi vain napata ideoiksi ja tehdä mielensä mukaan.

Ohjeet on suunnattu pääosin jonkin verran neuloneille tai ompelukoneen kanssa hyviksi tutuiksi tulleille, mutta peruskoulun käsityötuntienkin pohjalta voi ponnistaa rohkeasti." (Gummerus)
 
Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: 01/2018
Sivuja: 128
Valokuvat: Johanna Karttunen ja Tiina Arponen
Kansi: Emma Kyytsönen
Tekijöiden aiemmat julkaisut: Mummoillen (Sivonen & Arponen, Gummerus 2015), Kasarikirja (Sivonen, Atena 2008)
Tekijöiden blogit: Muita ihania (Arponen)
Arvostelukappale

Jos rakastat hempeitä värejä, pehmeitä materiaaleja ja turvaneuleita ja -kaulahuiveja, Muita ihania on kirja sinua varten. Kuten kirjan nimikin sanoo, ohjeet ovat leikillisiä ja söpöjä, mutta vaativuustasoa silti riittää esimerkiksi kirjoneulesukkien ohjeissa. Osa ohjeista taas on hyvinkin simppeleitä toteuttaa vaikkapa koulun kässätunneilla.
 
Mummin kreisit sukat ovat aivan ihastuttavat ja tuleva ensi syksyn projektini. Ohje s. 106-109.

Tämä hauska Kanelin kesähame sopii niin lapselle kuin aikuiselle (ohje s. 16-19)

Kirjan ohjeet on jaoteltu kolmen teemaotsikon alle: juhla, leikki ja retki. Pidän kovasti neuletakkiohjeista, jotka suorastaan huutavat kääriytymään niiden sisään silloin, kun kaipaa luottovaatetta. Myös ihanasti kuvioidut kaulaliinat houkuttelevat minua lankakaupoille, mutta näin kesän kynnyksellä maltan vielä mieleni. Tiedän, mitä teen ensi syksynä!
 
Ihastuin erityisesti tähän Maijun kirjoneulekaulahuiviin. (Ohje s. 97-99)
 
Jos perheessä on pieniä lapsia, suosittelen suloista leikkimaton ohjetta ja söpöjä jätskipehmotyynyjä. Minun lapseni ovat jo sen ikäisiä, ettei heille oikeastaan löydy juuri sopivaa, vaikka helppo lelulokerikko voisi olla kiva totettaa yhdessä tyttäreni kanssa, joka osaa jo käyttää ompelukonetta.
 
Lelulokerikon ohje s. 54-57
Kirjan ohjeet ovat suurimmaksi osin neuleohjeita, kuten kirjoneuletakkeja, -sukkia, -kaulahuiveja ja -lapasia. Muutamia askarteluideoitakin löytyy, esimerkiksi miltäs kuulostaa kankaiset muistikirjan kannet tai koristeltu glitterkuksa? Osa ohjeista löytyy myös Arposen Muita ihania -blogista, mutta ihailtavan paljon kirjassa on uusia ohjeita ja ideoita.

Minä tein kolmasluokkalaiselle tyttärelleni kirjan ohjeella hauskat eriparilapaset, joissa kuvion pohjaväri ja kuvioväri vaihtavat paikkaa. Ohjeen mukaan käytin yhteensä neljää lankaa, vaaleanpunaista alpakka- ja mohairlankaa sekä luonnonvalkoista alpakka- ja mohairlankaa (tosin ohjeessa käytetään harmaata.) Nämä olivat ensimmäiset kirjoneulelapaseni, joten jälki on melko amatöörimäinen, ja muutamia purkuoperaatioita jouduin tekemään, mutta muuten ohje on helppo seurata eikä siinä ole sen kummempaa.

 Koska tämä ohje on aikuisille, vähensin silmukkamäärää yhden kuvion verran, ja sain juuri tytölleni sopivat lapaset.

 Ompelin käsin sisäpuolelle trikoovuorin, sillä kuviolangat olisi haitanneet lapasten pukemista.


Muita ihania on sopiva käsityökirja sellaisille, jotka eivät ota kaikkea niin kovin vakavasti ja kaipaavat söpöyttä elämäänsä. 

Muissa blogeissa:
 

Samantyylisiä kirjoja esittelyssä blogissani:
 

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kirjaesittely: Brunssikirja - Bruch all day

Brunssikirja - Brunch all day: Saara Atula ja Jenni Häyrinen

 "Brunssin ei tarvitse rajoittua vain viikonloppuaamuihin, vaan brunssiherkuista voit nauttia viikon jokaisena päivänä. Brunssipöytään on nyt katettu yli 100 värikästä, herkullista ja raikasta hyvän mielen reseptiä nautittavaksi ystävien ja perheen kesken.

Pysäyttävän kauniit ruokakuvat siivittävät inspiroivaa makumatkaa. Brunssikirjasta löytyy makeita ja suolaisia vohveleita, puuroja, ruokaisia salaatteja, liuskoja ja päivitettyjä brunssiklassikkoja. Mukana myös piristäviä mocktaileja ja reseptejä makeampaan arkeen." (Tammi)





Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 03/2018
Sivuja: 248
Kirjan tekijöiden blogit: Liemessä (Jenni Häyrinen), Viimeistä murua myöten (Saara Atula)
Kirjan tekijöiden aiempi tuotanto: Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa (Jenni Häyrinen & Hanna Pilli-Sihvola, Readme.fi 2015)
Arvostelukappale

Näin vapun ja kesän lähestyessä mikäpä olisi parempaa kuin monipuoliset, muhkeat brunssit, joissa pöydät notkuvat herkullisia suupaloja, suolaista ja makeaa, raikkaita juomia, ehkä puuroa, pannukakkuja, itse leivottuja sämpylöitä, värikkäitä salaatteja. Herahtiko vesi kielellesi? Niin minullakin, kun sain tämän muhkean Brunssikirjan kätösiini. Jo pelkkä kansikuva saa vatsani kurnimaan.

Monipuolisen brunssin tekeminen vaatii viitseliäisyyttä ja vie aikaa, mutta on vaivan arvoinen

Heti ensi alkuun täytyy kuitenkin varoittaa, että jos kaipaat brunssillesi lihaisia ruokia, tästä kirjasta niitä et juurikaan löydä. Kirjan kirjoittajat, Jenni Häyrinen ja Saara Atula, suosivat blogeissaankin kasvispainotteisia reseptejä, joten tämä näkyy kirjassakin. Resepteissä käytetään kuitenkin jonkin verran kalaa, kananmunaa, maitotuotteita, joten kirja ei ole kuitenkaan vegaaninen. Lähi-idän maut ovat näkyvästi esillä, mutta kotimaiset ja pohjoismaalaiset vaikutteet saavat luonnollisesti vaikutteensa. Oletko koskaan ajatellut, että voisit tehdä pestoa kuusenkerkistä? 

Pizza kelpaa takuulla brunssievääksi
Brunssikirja on jaoteltu jopa yhdeksään erilaiseen, hauskasti nimettyyn osioon, joista voi poimia vaikka jokaisesta osiosta yhden omaan brunssitarjontaansa. Atula ja Häyrinen ovat tarjonneet ehdolle myös muutaman valmiin yhdistelmän brunssille, kuten pikkujouluihin tai gluteenitonta ruokavaliota noudattaville sopivan. Kirjan osioissa on huomioitu makeat tarjottavat, salaatit, puurot (jotka ovat lähinnä tuorepuuroja), viljapitoiset tarjottavat (siemennäkkäri, sämpylät jne), pizzat ja vastaavat, vohvelit, ohukaiset ja pannarit monessa muodossaan, erilaiset tahnat ja lisukkeet, juomat ja ensimmäissä osiossa "Get classy" monenlaiset herkut, kuten smörtgåsit, köyhät ritarit, munakkaat. Olen hämmästynyt kirjan monipuolisuudesta. Atulan ja Häyrisen kuvat ovat ilo silmälle.

Smörgåsit ovat kuin pieniä taideteoksia
Koostin omalle perheelleni hiukan yksinkertaistetun brunssin, johon tein syötävää vain neljästä kirjan kategoriasta, tosin yhdestä tein kahta laatua. Meidän perheessämme on pari melkoisen nirsoa lapsosta, joten hiukan minua arvelutti eksoottisemmat reseptit, mutta joten päädyin Chorizo-kroissanteihin (joihin tosin käytin tavallista kinkkua), köyhiin ritareihin, yön yli kohotettuihin sämpylöihin, Bataattisalaattiin tahini-kastikkeella sekä linssihummukseen. Täytyy sanoa, että sain nähdä melko paljon vaivaa brunssimme eteen, ja ymmärrettävästi kiusaus ostaa kaupasta valmiita juttuja brunssipöytään on suuri. Kaikki oli kuitenkin vaivan arvoista, ja etenkin köyhät ritarit saivat suursuosion meidän pääsiäisbrunssipöydässämme.

Bataattisalaattin tuli uunissa paahdettuja bataatteja, ja tahinikastike oli se juttu.

Köyhät ritarit mansikkahillolla ja mascarponekermavaahdolla oli meidän brunssin hitti.

Briejuustolla, kinkulla ja hunajamelonilla täytetyt croissantit veivät kielen mennessään (ja nälän)

Yön yli kohotetut  vehnäsämpylät olivat ihanan rapeakuorisia ja maistuivat linssihummuksen kanssa.

Vappu lähestyy ja alkaa olla aika suunnitella vappubrunssia. Brunssikirjasta löytyy takuuvarmasti herkut monenlaiseen makuun.  Suosittelen kirjaa kovasti tavanomaisiin kaupan lihapulliin ja paistettuihin kananmuniin ja pekoniin kyllästyneille. Kannattaa haastaa itsensä ja loihtia suussasulava kattaus omalle perheelle, ystäville, sukulaisille, kenen kanssa nyt haluaa brunssihetken jakaa.


 Muissa blogeissa:

Tunnetila
Lasituvan Miniatyyrit
Ku ite tekee 
Hannan soppa

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kirjaesittely: Iloista pääsiäistä!

Iloista pääsiäistä!: Anneli Myller, Jatta Heinlahti ja Kristiina Hemminki.

"Lumoudu pääsiäisen tunnelmasta

Miksi pääsiäisenä syödään mämmiä? Miksi tipu tai jänis liitetään pääsiäiseen, kasvun ja uusiutumisen aikaan? Kumpi on parempaa: pulla- vai muropohjainen rahkapiirakka? Voiko virpomisvitsa olla yksivärinen?

Iloista pääsiäistä! vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin ja luo ihanaa tunnelmaa kevään odotettuun juhlaan. Kirja avaa hauskalla tavalla suomalaisia pääsiäistapoja ja kertoo niihin liittyviä tarinoita. Pääsiäistä juhlistetaan tietenkin herkuilla ja koristeilla. Kirjasta saat parhaat reseptit rahkaleivonnaisista lampaaseen. Mukana on myös innostavia, perinteitä ja tätä päivää yhdisteleviä koristelu- ja kattausideoita." (Tammi)
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 01/2018
Sivut: 192
Valokuvat: Kristiina Hemminki
Kolmikon muut teokset: Suurten tunteiden joulu (Tammi 2018)
Arvostelukappale

Se on kuulkaas pääsiäinen jo parin viikon päästä. Olen aina pitänyt pääsiäisestä ja siihen valmistautumisesta, sen keväisestä valoisuudesta, raikkaudesta, pirteydestä ja elämänvoimaisuudesta. Vaikka en olekaan uskonnollinen, arvostan pääsiäistä ja poimin tuosta kevään, valon ja uudistumisen juhlasta aina kaikki parhaat palat.

Iloista pääsiäistä! on lähes täydellinen kirja pääsiäiseen valmistautuvalle. Se pitää sisällään tarinoita (vaikkapa kaupunkikanalan pidosta), tietoa pääsiäisen perinteistä ja symboleista, myös ortodoksisista, pieniä koristeluvinkkejä, ruoka- ja leivontaohjeita - ihan kaikkea. Koristeluohjeet eivät ole niitä perinteikkäimpiä tipukana-tyylisiä, vaan koristeissa käytetään lähinnä munankuoria, höyheniä ja muita luonnonmateriaaleja. Jos askartelukirjaa kaipaa, tämä se ei ole - askarteluohjeita on ihan vain muutama.


Mutta jos kaipaat vinkkejä pääsiäispyhien ruokatarjoiluihin, tämä kirja on siihen nappivalinta. Jälkiruokia ja herkkujakaan ei ole unohdettu, ja ohjeiden raaka-aineet mukailevat pääsiäisperinteitä: on lammasta, minttua, rahkaa, kananmunia, mutta myös broileria, kasviksia ja kalaa on tarjolla. Ortodoksiselle pääsiäiselle on oma reseptiosionsa pashoineen, lohikulibjakoineen ja kulitsoineen. Leivonnaisissa on raikkautta, jota tuovat esimerkiksi rahka ja aurinkoiset hedelmät. Mitä jos tekisitkin mämmin itse tänä vuonna, tai jalostaisit sen mämmimousseksi, suussa sulavaksi jälkiruuaksi? Perheen pienimmät ilahtuvat pääsiäisaiheisista kuviopipareista, pupupullista tai pupumaisesta suklaakakusta. Porkkanaleivokset voi muotoilla porkkanan mallisiksi ja marenki tuo ihanaa makeutta kahvipöydän herkkuihin. Pääsiäispöydän lautasliinat voi taitella pupunkorviksi.



Käsi ylös, kuka on jo kylvänyt pääsiäisruohon? Nyt alkaa olla jo sen aika, jotta ruoho on tarpeeksi vihantaa pääsiäisenä. Huomasin jo pienoisia pajunkissojakin kasvaneen, joten niitä käymme sitten poimimassa lähempänä virpomisaikaa. Onneksi allergisillekin on vaihtoehto: kaupoista saa muovisia pajunkissaoksia, tai niitä voi myös askarrella itse.

Tein itse kirjan ohjeilla ihanan kirpsakkaa appelsiinikiisseliä sekä pullapohjaista rahkapiirakkaa.

Kiisselistä tuli sopivan kirpeää.

Vaniljajäätelön kanssa kiisseli sopii yhtä hyvin kuin nenä päähän. Seuraavana aamuna lisäsin jääkaappikylmää kiisseliä maustamattoman jogurtin ja rahkan sekaan, ja olipas hyvää!
Pullapohjaisen rahkapiirakan täyte on sitrunnaisen kirpeä, mutta vaniljasokeri hiukan pehmentää makua.


Minä jätin ohjeestä tällä kertaa pähkinät pois, koska en halunnut pilata pehmeää suutuntumaa.
Iloista pääsiäistä! palauttaa mieleen, miksi pääsiäistä juhlitaan, miten siitä voi tehdä entistä nautittavamman miniloman kevään keskelle ja millaisia perinteitä siihen kuuluu. Se on ennen kaikkea kevään kirja.

 Muissa blogeissa:

Suvikukkasia