sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Muffineja ja sämpylöitä sunnuntain ratoksi



Koska emme päässeetkään lauantaina synttäreille Aten mahataudin takia, lupasin leipoa tänään jotain hyvää. Kun lapsilta kysytään, meillä leivotaan muffinseja. Ne on meillä aina muffinseja, ei cupcakeseja, paitsi silloin, kun äiti haluaa hifistellä ja tekee niihin kuorrutteen päälle. Nyt toivomuksena oli suklaamuffinseja, ja minulla itselläni teki mieli mustikkamuffinseja, joten päädyin kompromissiin. Teen muffinsit aina samalla reseptillä, tutun turvallisella murokakkutaikinapohjalla. Resepti on äitini antamasta luottokirjasta Kotiruoka (Isotalo, Kuittinen. Otava 2001.)


Murokakku (perusohje)

200g rasvaa
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta 
3 dl vehnäjauhoja

Rasva ja sokeri vaahdotetaan, lisätään munat hiljotellen. Lisätään jauhomaiset aineet (jotka on sekoitettu ensin keskenään). Paistetaan 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Minä tein tämän 1,5-kertaisena, jaoin taikinat kahtia ja toiseen osaan sekoitin yhden murustetun tummasuklaalevyn (180 g), toiseen noin 1 dl mustikoita. Paistoin kiertoilmauunissa noin 190 asteessa noin 20 minuuttia. Minulla on vielä opettelemista tuon kiertoilmauunin kanssa, kun malttamattomana tykkään paistaa kahdessa kerroksessa, mutta monesti sopivat lämpötilat ja paistoajat löytää vain kokeilemalla. Nyt muffinsit oli kyllä kypsiä, mutta ehkä minun makuuni liian paistuneita. Kokeilen ensi kerralla 175-asteisessa kiertoilmassa.



Tällaisia näistä tuli (yhteensä 12 pientä ja 11 isompaa muffinsia) 

Päätin tehdä kotikutoisia sämpylöitä samalla uuninlämmityksellä. Muistan aina lapsuudenkodissani äidin vastaleipomien sämpylöiden tuoksun ja sen, kuinka ihanasti margariini suli sen päälle. Reseptin otin tähän samasta Kotiruoka-kirjasta, kuin muffinsienkin ohjeen:

Sämpylät (perusohje)

Taikinan juuri: 
0,5 litraa vettä ja 0,5 dl maitojauhetta (tai 0,5 litraa maitoa)
50 g hiivaa 
5 dl graham- tai sämpyläjauhoja

Liuota lämpimään veteen/maitoon hiiva. Lisää jauhoja ja sekoita, anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla 10-15 minuuttia, kunnes juuri kuplii.

Lisää: 
2 tl sokeria
1,5-2 tl suolaa
noin 6 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä

lisää ensin mausteet, sitten jauhoja käsin tai koneella alustaen. Lisää öljy loppuvaiheessa. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota liinan alla hyvin. Voitele halutessasi ennen paistoa lämpimällä vedellä. Päälle voi ripotella esim. kaurahiutaleita, seesaminsiemeniä tms.

Paista 225 asteessa 10- 15 minuuttia (paistoin kiertoilmassa 190 asteessa 25 minuuttia, tuli juuri sopivan rapeita!).



 

Sanottakoon vielä, etten ruukaa pyöritellä sämpylöistäni liian täydellisiä, vaan ne ovat mallia "möhkylä" :) Näitä voi tehdä lastenkin kanssa, kun en supernipottajana ahdistu siitä, että lapset leipoo hyvin omintakeisia möykkyjä (tänään en ottanut heitä leipomaan, koska he olivat ulkoilemassa ja joskus on kiva leipoa ihan itte rauhassa!) Hyvin maistuivat iltapalaksi ja muutama pussi meni pakastimeen. 

Ei kommentteja: