perjantai 6. kesäkuuta 2014

Lapsille hellehattuja

Minä se olen sellainen epeli, että kun muut nauttivat kauniista kesäilmoista, minä istun koneen ääressä ja surruuttelen lapsille hellehattuja :D Kävi niin, että kaikki kesäompelukset, jotka minun piti tietenkin tehdä ennen kauniita ilmoja, jäivät tekemättä osin neidin synttärijärjestelyjen ja toukokuun lopun Levin reissun takia. Koska olen kuitenkin sen verran jääräpää, että aion tehdä ne ompelukset, mitä suunnittelinkin, oli pakko tarttua toimeen eikä jäädä odottelemaan huonoja ilmoja. Tokihan sinne uloskin pääsee aina jossain välissä, ja tänäänkin kävimme merenrannalla kastelemassa varpaita vedessä ja syömässä pehmistä.

Siiri-neidille tein ihastuttavan kesälierikon Ottobren ohjeella. Minulla on maailman surkeimmat puuvillakangasjemmat, joten minun piti uhrata Tilda-askerteluja varten varaamiani kankaita kesähatun tekoon. Kyllä kannatti! Neiti itse valitsi päällikankaaksi ihanan punaisen kuosin ja vuorikankaaksi valitsimme vihreäpilkullisen kankaan. Hattu oli minusta todella helppo ja nopea,ainoastaan tympein vaihe oli tukikankaiden silittäminen (miten se voikin aina niin tympiä, äähhh!).

 Taakse tuli rusetti vuorikankaasta.



Tältä näyttää hattu sisäpuolelta.



Siiri halusi vielä napin lakin päälle koristeeksi.


Atelle teinkin sitten, niinikään Ottobren ohjeella, perinteisen kalastajanhatun. Päälliskangas on Tilda-askarteluissa käyttämääni ihonväripuuvillaa, joka on hiukan jämäkämpää kangasta kuin varsinaiset Tilda-kankaat. Se sopikin lakkikankaaksi täydellisesti! Vuoriksi soveltui hyvin Tildan sinikuosinen puuvilla, ja tadaa, pienen herran hattukin tuli nopsaa valmiiksi.




Kasvunvaraa on hatussa ainakin ensi kesään saakka. Hattuun tuli koristeeksi tamppi näppäreineen, joiden laiton siirsin taas kätevästi assistentti-miehelleni.
 Tältä hattu näyttää sisäpuolelta.



Mieheni tykästyi lakkiin niin, että minun piti piirtää isommat kaavat valmiiksi ja laittaa lisää puuvillakangasta ja tukikangasta tilaukseen, jotta hänkin saa oman kalastajanhattunsa.

Tällaiset sain nyt pois tehtävälistaltani, ja seuraavaksi teen pikkumiehelle sortsit, parit teepaidat, neidille mekon ja teepaidan. Sitten voin laittaa ompelukoneen kesäteloille (jos maltan...)

Hyvää kesää kaikille! 

Ei kommentteja: