sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Uusi lampunvarjostin verhokankaasta

Sain äidiltäni retrolampun, jonka kulahtanut ja tunkkainen kangas rimpsureunoineen ei oikein miellyttänyt silmääni. Sain häneltä onneksi palasen ihanaa läpikuultavaa verhokangasta, jonka valjastin oitis uuden makkarinlamppumme päälliseksi.
 Lampun raskas kangas blokkasi suurimman osan valosta, joten halusin silläkin siihen kevyemmän ja valoa läpi päästävän kankaan.
 Leikkasin vanhat kankaat irti kehikosta, ja poistin myös ajan myötä hapertuneen valkoisen "tötterön" pois. Otin mallia vanhasta varjostimen kankaasta ja lisäsin saumanvarat.
 Ompelin kankaan varjostinkehikon yläosaan kiinni käsin, jotta alaosa on helpompi kuroa lopuksi kiinni.
 Tein alaosaan kapean kuminauhakujan ja pujottelin 4 mm kapeaa silikoninauhaa sisään ja kuroin aukon niin pieneksi kuin sain (normi kuminauhakin toki kävisi, mutta silikoninauha on näkymättömämpää.)
 Tällainen henkäyksenkeveä lamppu tästä tuli.



Ei kommentteja: